maanantai 9. heinäkuuta 2012

Viimeinen varaus

Tervehdys taas. Sunnuntaina taas konkkaronkka kokoontui, mutta tällä kertaa interneetin ihmeellisen maailman välityksellä. Päivitettiin hieman aikataulua mieleen ja katseltiin mahdollisia etappeja matkaa ajatellen.

Kuten otsikkokin kertoo niin yksi majoituspaikka tuli vielä varattua Italian maalta. Paikaksi valittiin Padova. Padova on Pohjois-Italian vanhin kaupunki...ainakin huhun mukaan. Se sijaitsee 30 km päässä Venetsiasta. Oman tunnelmansa ja idyllisyytensä puolesta olemme jotenkin ihastuneet noihin B&B paikkoihin, joten sellainen osui jälleen kohdalle.
B&B Le Risaie
 B&B Le Risaie - herraskartano, jonka vierastilat olivat vielä 1800-luvulla riisin ja viljan varastoina. Tämä tunnelma kustantaa 30€/yö/nenä ja kaksi yötä siellä olisi tarkoitus viettää. Tämän jälkeen suunta ja paikka on vielä täysin auki.

Mahdollisia alustavia vaihtoehtoja voisivat olla esim. Firenze, tuo Toscanan auringon pääkaupunki. Toscana alueena on tunnettu viinitiloistaan ja juurikin tietyistä rypälelajikkeista.
Toscana


Länsi-Italiassa taas pääsisi kokemaan hieman erilaista tunnelmaa paikallisella "Rivieralla". Genova sijaitsee aivan Välimeren rannikolla ja onkin alueen toiseksi suurin satamakaupunki. Paikalliselta laiturilta on itse Kristoffer Kolumbuskin aikoinaan lähtenyt jollan kyydissä maailmalle.
Cinque Terre
Genova


Tässä vain muutama idea ja virallinen reitti hahmottuu sitten itse paikan päällä. Seuratkaa siis tarinaa, joka päivittyy matkan varrella ja tietysti vinkkejä saa ja pitää antaa.

T: Mikko, Ella

2 kommenttia: