maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mikki-synttärit, hohoh

Lauantaina vietettiin majoituksessa Ellan synttäreitä. Aamulla käytiin kauppailemassa grillaustarvikkeet ja synttärijuomaa ja pistettiin bbq tulille paikallisen Klaran avustuksella. Klara on hauska emäntä, mutta ei osaa lähes sanaakaan englantia, mikä hankaloittaa kommunikointia ajoittain. Onneksi meillä on matkassa osoittelukirja, mistä näytimme esim. pesukoneen kuvaa ja saimme pestä ilmaiseksi pari koneellista pyykkiä :D Klara tarjosi meille myös punaista munaa.

Olimme varustautuneet synttäröintiin mahtavilla synttärilautasilla ja upeilla Mikkihatuilla. Pitipä Ellan siippakin muutaman puheen ja kippisteltiin, ja kaivoipa siippa taskustaan synttärilahjaksi tikkarinkin! Ella oli otettu.









Tunnelma oli korkealla, etenkin ruoka maistui ja keskustelut kävivät henkevinä ja välillä jopa sammaltavina. Illan kohokohta oli käpystelyretki paikalliselle kirkolle ja nyt olimme siellä oikeaan aikaan. Ehdimme kuitenkin käydä ennen kirkonmenoja Lo&La:ssa talon viinillä ja moikkaamassa uutta kamuamme. 

Kirkon pääsiäismenot olivat ihan mahtavat. Kirkon eteen oli pakkautunut väkeä kuin pipoa ja kaikilla oli kynttilä. Aiemmin pääsiäisenä Jerusalemissa sytytetty kynttilä oli tuotu Ateenaan ja sieltä Skiathoksen saarelle. Liekki lähti liikkeelle kirkon sisältä kynttilästä toiseen kirkon ulkopuolelle ja toisilleen vieraat ihmiset jakoivat kanssaihmisille liekkiä eteenpäin omasta kynttilästä. Röstiksetkin olivat ostaneet itselleen kynttilät. Kellon lyötyä 0.00 alkoivat ilotulitteet pauhata ja kirkon kellotapulista heiteltiin alas lehtiä. Täytyy sanoa, että vaikka kovin hengellisiä ihmisiä emme olekaan, oli liekkimeri ja tunnelma kaikin puolin ihan loistava. Tapahtuman jälkeen kävimme vielä muutamilla ja otimme take away lammasta ja takseilimme myös loistavassa jamas kämpille...



Sunnuntaina olisimme vuokranneet auton, mutta mikään vuokrausfirma ei tuntunut olevan auki. Lähdimme sitten hyväs kuosis talsimaan keskustaan ja taivalsimme ympäriinsä jälleen idyllisiä pikkukujia varmaankin parisen tuntia ja ihasteltiin maisemia. Löysimme paikallisen kyypparin suositteleman ruokapaikan satamasta, mutta ruoka oli lähes tulkoon reissumme huonointa antia, ja lasku oli reissun suurin. Turistihinnat. Ei kai auta muu kuin mennä takaisin LoLaan huomenna :D

Oli muuten hauska huomata, että meidät tunnistetaan täällä :D paikallinen taksikuski ja pari eilistä ravintoloitsijaa moikkailivat jo kaukaa ja sama oli myös Alonissoksella ja Skopeloksella. Ihana pikkukylämeininki. Johtunee ehkä komeista hatuista.









Talsimme takaisin majoitukseemme ja ostimme paikallisesta konditoriasta synttärikaakun vielä Ellalle. Ennen iltakahveita ja kakkua päätimme kuitenkin käyttää hyödyksi majoituksemme loistavaa palvelua eli saunaa ja poreallasta. Mikäs sen mukavampaa, kuin illan pimetessä ottaa lepiä saunan lauteilla ja jutella viereisen möksän asukkaiden kanssa ja käydä pulahtamassa altaassa. Tietenkin vietimme myös muutaman kiusallisen hetken, kun naapurin setä oli aika omalaatuinen kaveri, mutta se tuntuu jo kuuluvan asiaan että kiusallisilta tilanteilta ei voi välttyä. Setä sanoi olevansa Irakista ja omistavansa koiran nimeltään Saddam. Kävi kuitenkin ilmi, että hän oli bulgarialainen, Irakissa pyörinyt rauhanturvaaja ja nähnyt koviakin tilanteita. Miten moiseen läppään sitten reagoit 'oikein'. Mutta kiusallisuus on ilomme. Esim. istuskellessamme saunan yläritsillä, laude romahti ja menimme selittämään englannittomalle Klaralle homman nimeä...


Iltakakun jälkeen otimme huomiseksi tavoitteeksi saada auton käyttöön ja lähteä tutkimaan saarta tarkemmin. 

----

Edit: Allekirjoittanut riemuitsee jo etukäteen olevansa varmasti virkeä, kun paikallinen kukko peijakas kiekuu ikkunan alla puoli yhden jälkeen yöllä :D

2 kommenttia:

  1. Komeat oli synttärihatut ! :D Jälleen oli upeita kuvia,innolla täällä odottelemme juttuja ja kuvia. :D :D. Täällä lämmintä +18.Mutta ei ihan vielä kesäisen lämmintä. Terkkuja kaikille. T.Doris,Seija ja Ari.

    VastaaPoista
  2. Synttärihatut oli päivän kohokohta :D
    Kiva, että sielläkin on aurinko teitä moikkaillut :)

    VastaaPoista