torstai 3. toukokuuta 2012

Kattoa pään päälle

Mukavasti tulee pikku hiljaa kaiken näköistä tarpeellista varattua reissua varten. Päädyimme alustavasti siihen, että matkan ensimmäinen ja viimeinen majoitus varataan etukäteen. Tiedä sitten miten meidän käy siinä välissä, kun ollaan kuitenkin liikkeellä keskellä parhainta lomakautta.

Mukavaksi kaveriksi osoittautui Hostelworld. Wienistä varasimme kolme ensimmäistä yötä hostellista nimeltä Do Step Inn. Kyseinen mesta oli saanut hyvät arvostelut juuri hinta-laatusuhteensa ansiosta sekä sijaintinsa puolesta. Hintaa tältä paikalta löytyy 15€/yö/nokkeli ja majoitumme viiden hengen huoneessa.



Viimeiseksi majoitukseksi varasimme sitten hostellin Zurichistä nimeltään Youthhostel. Huomaa kyllä heti tuon hintaeron Itävallan ja Sveitsin välillä. Wienin hostelli on ilmeisesti suht keskeisellä paikalla, mutta tämä taas on hieman sivummalla keskustasta, silti hinta on per yö per nokkeli 37€. Siihen kuitenkin sisältyy aamiainen, mutta sen tason näkee sitten paikan päällä.


Loppureissun yöpymiset meneekin sitten varmaan sillan alla tai kuten blogin nimikin jo enteilee, Inside the Beast ;)

-Tiina

Kuvat:  http://www.hostelworld.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti