lauantai 8. helmikuuta 2014

Lennot varattu Kreikan merelle

Tervehdys taas pitkästä aikaa!

Jee! Röstikset ovat palanneet blogimaailmaan ja ovat päättäneet palata myös juurille, meinaan reissuun lähtevien röstisten määrän ja matkustustavan suhteen. Tällä kertaa matkaan lähtee siis alkuperäiset 5 röstiperunan kokoista palleroa sekä matkustusvälineenä toimivat pääasiassa julkiset. Toivon mukaan the Beast saa siis levähtää seurastamme tämän vuoden ja kulkupeleinämme toimisi bussit, metrot, junat, lautat, skootterit, polkupyörät sekä taksit. Saa nähdä miten meidän käy.

Reissuajankohdaksi valitsimme keskikesän sijaan pääsiäisen tienoon eli 12.4-26.4 ja otsakkeen mukaan matkakohteeksemme valikoitui tänä vuonna Kreikka sekä Kreikan saarista Skiathos, Skopelos ja Alonissos.

Suunnitelmanamme on lentää Ateenaan, josta matkamme jatkuu samana päivänä bussilla Agios Konstantinoksen satamakaupunkiin ja sieltä lautalla saariryhmittymän keskimmäiseen saareen, Skopelokseen. Ensimmäinen päivä menee siis pääasiassa matkustuksen parissa, mutta sitten alkaa kahden viikon rentoutuminen ja tietenkin Kreikan kulttuuriin tutustuminen.
Suunnitelmat ovat tässä vaiheessa kuitenkin vielä aika avoimet, että miten ja missä sitten Skopeloksen jälkeen, mutta aika näyttää minne suuntaamme. Reissun ehtoopuolella olisi tarkoitus ainakin tutustua paremmin Ateenaan, ennen kuin suuntaamme takaisin kotia.

Ja jotta tämä postaus ei olisi pelkkää sanahelinää, niin hieman faktaa kehiin tähän lopuksi.  Olemme hankkineet tosiaan jo lennot ja jälleen kerran meitä tai lähinnä ainakin allekirjoittanutta onnisti, kun saimme suora lennot välille Helsinki-Ateena-Helsinki. (Lentäminen ei vaan iske) Lennot löytyivät SuperSaverin kautta hintaan 204,40 per suuvärkki, lentoyhtiönä Norwegian. (alkuperäinen hinta 174€+matkalaukku 26€+maksaminen Visalla 21€, kaikesta ne veloittakin) Ja tiedossa viime vuoden tapaan aamulennot, lähtö 6.35 eli kentällä 4.35. Ah, autuutta.

No mutta ei pilata tätä mahtavaa fiilistä negistelyllä. Allekirjoittaneen siippakin otti basson käteen ja antoi tulla pienet soolot, kun lentoliput tupsahtivat sähköpostiin maksun jälkeen. Pysykää siis kanavalla ja tutkalla. Lisää bassosooloja ja reissusuunnittelua varmasti luvassa aivan piakkoihin, eihän reissuumme ole enää kuin pari hassua kuukautta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti