torstai 27. kesäkuuta 2013

Inside the little Beast

Nyt kun lähdettiin pienemmällä porukalla liikkeelle, päätimme napata matkaseuraksi Little Beastin eli ihan henkilöautoillaan tällä kertaa, mutta ei sentään kaikista pienimmällä pirssillä.

Mietiskelin juuri tuossa, että näiden kolmen reissun aikana olemme joka kerta ottaneet auton eri firmalta. Ensimmäisellä kerralla auto, The Beast, napattiin vähän niinkuin pakon edestä Avikselta, koska emme olleet varanneet autoa etukäteen ja oli pakko ottaa se mitä oli tarjolla. Tällöin siis reilasimme, mutta Ranskan maaseudulla otimme auton muutamaksi päiväksi käyttöön. Auto toki toimi moitteettomasti, mutta palautuksessa oli sitten parantamisen varaa. Aviksella ei ollut paikkoja minne autoa palauttaa ja matkamittari raksutti paikkaa etsiessä. Ainakin Ranskassa Aviksella oli tällainen palvelu, että auto maksoi tietyn verran ja jos tuli lisäkilometrejä sovitun yli, uhattiin lisämaksulla. Mitään sanktioita ei jälkikäteen kuitenkaan tullut, vaikka vähän ylimääräistä ajeltiinkin.

Viime vuonna sitten vuokrasimme The Beastin jo etukäteen Europcarilta ja sen sai huomattavasti edullisemmin kuin Avikselta. Suhteutettuna matkan kestoon ja kilometrimäärään siis. Auton sai helposti Wienistä paikan päältä Europcarin toimistolta ja sen sai palauttaa Europcarin toimipisteeseen Zürichissä. Wienissä kävimme läpi auton jo valmiit vauriot ja Zürichissa vain tarkistettiin, että tankki on täynnä. Helppoa ja nopskaa.

Tänä vuonna hommasimme auton sitten Hertziltä. Mitään varsinaista maailmaa mullistavaa logiikkaa meillä ollut, että mistä minäkin vuonna, paitsi hinta. Ja nyt tämä tuntui huokeimmalta hankinnalta laatuunsa nähden. Eli siis tämänkaltainen peto tänä vuonna:

Kuva: Netcarshow.com

Qashqai on meillä 12 päivää ja se kustantaa 633,89€. Vertailun vuoksi: Viime vuonna meillä oli tila-auto VW T5 Kombi Kura ja se kustansi 1300€ 15:sta päivältä. Pienet on erot...Onhan toki autoissa kokoeroa ja meillä on nyt 1 maksaja vähemmän. Tästä tulee tällä kertaa todellinen budjettimatkailu ;) NOT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti