keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Röstisten fiilarit saaritrippailusta






Röstikset ovat saapuneet saarilta kuivalle mantereelle. Halusimme kuitenkin heitellä ilmoille hieman fiilareita ennen manner-Kreikka-seikkailua, mitä saarielämä toi jokaiselle Röstikselle:

Antti: 

Ihmiset äärimmäisen auttavia ja ystävällisiä, tosin tämä voi olla koko maanlaajuinen ominaisuus eikä vaan saarille rajoittuva ominaisuus. Saaret jossa kävimme olivat kaikki erilaisia ja niistä kaikista tuli erilaiset fiilikset. 

Skiathos oli ehdottomasti eniten "turistoitunut" vaikkei se tähän aikaa vuodesta kovin paljon näkynyt, mutta tämän etuna oli hieman parempi infrastruktuuri saarella mm. teiden kunnon puolesta yms. 

Skopelos yhdisti kahden muun saaren parhaimmat puolet. Skiathoksen maisemat sekä palvelut mutta toisaalta Alonissoksen rauhallisuuden ja luonnonmaisemat.

Alonissos oli uuden pääkaupungin ulkopuolelta aika karua ja asumatonta ja ajoittain tuntui että ihmiset olivat lähteneet karkuun saarelta.

Tomi:

Turistivapaata rentoutumista paikallisten pöperöiden ja ihmisten parissa. Näppärän kokoiset saaret autoilun puolesta ja kaupungit kätevän kokoisia kävellä. Ihmiset erittäin mukavia ja auttavaisia. Jälkiviisaana kannattaa varmaan lentää suoraan Skiathokselle. Parempia kelejä olisi toivonut, jotta olisi päässyt rannalle toisenkin kerran. 

Mikko:

Vaikka ilma tarjosikin välillä viileyttä ja harmaata, ei samaa voi sanoa tämän röstiksen mielialasta saarien suhteen. Henkinen keli olikin jatkuvaa auringon paistetta paikasta riippumatta. 

Odotukset olivat jo alkuun korkealla, mutta todellisuus onnistui vielä yllättämään ja isosti. Kuten muutkin ovat jo maininneet niin ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus on ollut härmäläiselle ihmetyksen aihe. Täytyy nimittäin myöntää että tuon lontoon kielen suhteen oli pieniä ennakkoluuloja, jotka kariutuivat heti alkuun kun paikan päälle päästiin.

Etappina reilu viikko on aivan liian lyhyt aika näille kolmelle saarelle (Skopelos, Skiathos ja Alonnisos) ja sanoisinkin että kannattaa tutustua vähintään kahteen, mikäli matkaa on kohteisiin miettinyt. Jännällä tavalla jokainen on täysin oma maailmansa ja kokonaisuutena luo hienon ja täyteläisen paketin. Jälleen kerran tuntui samalta kuin aiempina vuosina, että osa miehestä jäi sinne ja sai paljon enemmän tilalle. Jamas!

Ella:

Päällimmäisenä on jäänyt mieleen pakahduttavan upeet maisemat, kirkas merivesi ja vehreä luonto ylipäätänsä. Ihmisten ystävällisyys ja iloisuus on ollut myös jotain mieletöntä. Kreikkalaiset näyttäisi osaavan nauttia elämästä! Täällä ei turhaan jäykistellä :-)

Paljooon täällä näyttäisi olevan katukissoja kuin koiriakin, mikä hieman ihmetyttää, mutta onneksemme suurinosa näytti kuitenkin suhteellisen hyvä vointisilta. Kyllä paikalliset niistä jotain huolta pitävät.

Paikallisten suosiossa selkeesti huomioväriset fleece asut ja miesten keskuudessa suosiota saanut selkeesti myös nahkatakki -ja nahkalippisyhdistelmät, hih. 

Tiina:

Sanottakoon, että ennen reissua itsellä oli pienet ennakkoluulot näin perinteisenä suomalaisena, että mitähän tästä reissusta rantalomailukohteessa tulee. Itse en oikein ole näitä rannalla köllijöitä pidemmän päälle. Tietysti se varmasti vaikutti, että olimme liikenteessä turistikauden ulkopuolella, mutta saaret kyllä veivät sydämeni ihan tyystin mennessään. 

Aivan mahtavat, henkeäsalpaavat maisemat, joita olisi voinut tuijotella pidempäänkin, löytöretkeilyt, pikkukylämäisyys, kapeat kujat, luonto, eläimet, eläimet, eläimet, lämminhenkisyys, toisista välittäminen, koskettaminen ja halailu ja ihmisten avoimuus vain muutamia loistavia ominaisuuksia nimetäkseni. Kyllä oli suomalaisella taas opettelemista ja kokemuksena matka saarille olikin aika silmiä avaava. 

Kreikan saaria on ehdottomasti koettava lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti