sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kuosis eli jamas eli kippis

Mahtavuutta, röstikset ovat päässeet jälleen perille majoitukseen!

Herätys tapahtui kolmen jälkeen (kuka nukkui, kuka ei) ja pirrrrrteiden aamutoimien jälkeen saavuimme lentsikkakentälle ja olimme valmiit taas uuteen suureen seikkailuun. Perille majoitukseen saavuimme noin klo 23 illalla ja 20 tunnin matkustusrykäisyyn mahtui jos jonkin näköistä. 



Lähes koko päivä oltiin liikenteessä ja reittimme kulki Helsingin päästä lentokoneella Ateenaan, Ateenasta bussilla Agios Konstantinoksen satamakaupunkiin ja sieltä lautalla Skopeloksen saarelle. Pientä väsymystä oli ilmassa ja matkat menivät hyvin pitkälti torkkuessa, vähän kirjoja lueskellessa ja välillä maisemia katsellessa. Varsinainen matkustus sujui ilman kummempia kommervenkkejä ja keikutuksia, kellekään ei tullut oloja. Jee!! 


Kaiken kaikkiaan täytyy kuitenkin sanoa, että yllätyimme siitä miten mutkatonta ja selkeää kaikki oli. Kunhan mentiin ja tehtiin ja kaikki onnistui hienosti. Ihmiset olivat aivan yltiöpäisen ystävällisiä ja lähes jokainen kenen kanssa olemme jutelleet, osasivat englantia tai ainakin yritys oli kova. 


Matkalla ehdimme kohdata myös jo kaikkea jännää, kuten reikälattia vessan, vessattoman bussin, mikä pysähtyi huoltikselle pissitauolle, 14 c maksavan oluen sekä tutustua Ateenan ghettomaiseen esikaupunkialueeseen (täältä lähti bussimme Konstantinokseen).


Illasta saavuimme majoitukseemme, Karavos villa and apartmentsiin. Ja jälleen kerran, aivan mahtavaa palvelua! Meitä tultiin hakemaan satamasta ja saimme esittelykierroksen majoitukseemme, mikä oli vallan fantastinen. Saimme myös puhelinnumerot takeaway ruokapaikkaan ja monta kertaa isäntämme ja emäntämme sanoivat, että soittakaa heti tai tulkaa kysymään jos joku asia askarruttaa. 

Mahtavaa olla röstis ja olla seikkailulla :D

6 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa.
    Terveiset Turkkilaisilta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti ja Turkkiin terveisiä :)

    VastaaPoista
  3. Missäs ootte nyt?

    Kuinkas kulkee?

    Onks ollu hyviä pullollisia?

    VastaaPoista
  4. No moi moi moiiii,

    Loistavasti kulkee, ollaan viel Skopeloksen saarella, mutta toivottavasti lautta kulkee myös loistavasti parin tunnin päästä Alonissokselle. Muutama mauskas pullollinenkin on tullut nautittua ;)

    VastaaPoista