keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Volos prkl

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja tiistaina jouduimme jättämään saaret tältä reissulta. Jääkaappi tyhjäksi ja citikkaan kaikki tavarat ja ihmiset. Aikamoinen punkeaminen oli, mutta onnistui. Sitten vain vetelehtimään kahvilan terassille odottamaan kello viiden laivaa Volokseen, jossa sai vielä vetelehtiä lähes 3 tuntia. Perillä odotti hieman neuvostohenkiset kerrostalot ja karun puoleinen satama-alue. Karuus jatkui matkalla rautatieasemalle, jonne mentiin siinä toivossa, että päästäisiin samantein Ateenaan. Eipä päästy, joten jäätiin ensimmäiseen hotelliin, jonka löysimme. Vajaan parinkympin kustannus per naama ja wifi oli passeli meille. 







Illasta etsimme käsiimme Lorenzon suositteleman Yacting club- ravintolan, joka osoittautui melkoiseksi trendi-ravintolaksi. Taas pienet vaivaantumiset, koska olimme niin alipukeutuneita, mutta se alkaamenemään jo aika rutiinilla. Ruoka oli kuitenkin hyvinkin maistuvaa, joten Lorenzo oli oikeassa, mutta viinit liki Suomi-hinnoissa, joten ne oli pakko jättää väliin. Saarilta totutun käytännön mukaisesti ounastelimme saavamme kaupan päälle jälkkärin ja/tai snapsin, mutta saamatta jäi. Pienoinen kulttuurishokki saarien anteliaisuuden jälkeen ;)

Hotellilla saimme vielä sen verran pidettyä silmiä auki, että varasimme Ateenasta seuraavan ja reissumme viimeisen hotellin. Hotla on nimeltään Arion ja kustannukset n. 30e per yö per otsa.

Katkonaisten yöunien ja voikkariaamiaisen jälkeen siiryimme ovesta ulos rautatieasemaa kohti. Seurueella meinasi valahtaa huonot housuun, kun tähtäimessä olevan 10:25 junan sijasta seuraava vapaita paikkoja sisältävä juna lähti 17:25. Oli vaikea uskoa että seuraavat viisi junaa oli täynnä keskellä viikkoa ja turistikauden ulkopuolella. 



Kartoitettiin vaihtoehdot, joko auton vuokraus ja palautus Ateenaan tai bussiasemalle kärkkymään linkkaria. Päätimme kokeilla ensin bussiasemaa ja se oli bingo. Reilun vartin odottelun jälkeen bussi oli kohti Ateenaa. Ei ehkä yhtä mukavasti kuin junassa, mutta onpahan ilman vaihtorumbaa. Kaiken kaikkiaan Röstikset kokivat, että pyörähdys Voloksen kautta oli ehkä turhin ratkaisu ikinä. Matkustamiseen meni sen takia kaksi ylimääräistä päivää ja olimme nyt kaikista kauimpana Ateenasta. Mutta tiedetään ainakin sitten seuraavalla kerralla ;)




Tässä sitä istutaan bussissa, kohta ollaan perillä.

2 kommenttia:

  1. No voi harmi,onneksi pääsitte matkaan.Turvallista ja mukavaa loppu lomaa. :D

    VastaaPoista
  2. Kaikki on sujunut niin maan mainiosti muuten, niin otettiiin sitten seikkailun kannalta tämäkin kokemus :)

    Kiitoksia kovasti :)

    VastaaPoista